Hanke 2017

Kustavin Vesilinniemen merenlahden kuormitus- ja kunnostustarveselvitys 

Johdanto

Paikallistason toimijoiden merkitys vesiensuojelun toimenpiteiden käytännön toteutuksessa on kasvamassa. Samalla valtion rooli on yhä enemmän ohjaavassa asemassa. Kustavin Kaurissalossa sijaitsevan Vesilinniemen alueen tilat ja ranta-asukkaat ovat perustaneet Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys ry:n, joka on rekisteröity maaliskuussa 2016. Yhdistys toimii yhteisen edun hyväksi merenlahtiensa tilan parantamiseksi. Valuma-alue on n. 14 km2 – vesialueenkin ollessa verraten laaja – n. 2 km2 – kuten kartasta näkyy.  Toimialueella on noin 150 kiinteistöä.  Vesistö sijaitsee Natura-alueen kupeessa.

Vesilinniemeä ympäröivien suojaisten merenlahtien ekologinen tila on tyydyttävä. ”Vesien tila hyväksi yhdessä -raportin 101/2015” [Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016 -2021, E-P:n ELY] vesienhoito-suunnitelmassa vuosille 2016 -2021 on esitetty, että tällä alueella on riski, ettei hyvää ekologista tilaa saavuteta edes vuoteen 2021 mennessä. 

Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys on tarttunut haasteeseen parantaakseen omalta osaltaan lähialueensa ekologista tilaa. Yhdistyksen jäsenet ovat oma-aloitteisesti ryhtyneet toimimaan: on tehty kysely ranta-asukkaille kotivesistön tilasta ja kunnostustarpeista, on otettu pohjaeläinnäytteitä ja analysoitu niitä sekä kuvattu/tunnistettu vedenalaista kasvillisuutta.  Tämä on tehty omin voimin – lähes ammattimaista ohjausta on saatu omasta porukasta hieman.  Yhdistyksen jäsenet ovat valmiita talkootöihin esimerkiksi mahdollisissa vesikasviniitoissa, joita vähäisessä määrin on jo koemielessä tehty.  Keväällä järjestettiin jäsenistölle infotilaisuus Turun AMK:n asiantuntijan toimesta ”Mitä jokainen voi tehdä lähivesistöjensä hyvä vedenlaadun eteen”.  Nyt syyskuussa järjestettiin yhdessä Kustavin kunnan ja Valonian kanssa vesistöjen kunnostuksesta kaikille kuntalaisille avoin Vesi-iltapäivä, jossa asiantuntijat kertoivat erilaisista mahdollisuuksista ja toimenpiteistä.  Yleisöä oli paikalla ilahduttavasti viitisenkymmentä. Pyrimme siis aktiivisella otteella etenemään yhteistä hyvää tarkoittavassa asiassa. Oma yhdistyksemme tarvitsee kuitenkin omalta toimialueeltaan selvityksen ja toimenpideohjelman, mitä kannattaa tehdä ja miten esim. valumien ja virtaaman sekä niittojen ja vesikasvillisuuden poistamisen suhteen.   Tähän tarvitaan tietysti rahoitusta taholta, joka pitää tärkeänä tukea tällaista toimintaa. 

Kustavissa ei ole juuri aiemmin ollut vesiensuojelutoimintaa ja nyt viriävä paikallistason vesiensuojeluaktiivisuus voidaan hyvällä tiedottamisella saada leviämään muidenkin Kustavin vesistöjen äärelle. Hankkeessa pyritään hyvään näkyvyyteen mediassa ja toimintamuodon paikallislähtöiseen monistettavuuteen. Hankkeessa tähdätään Saaristomeren ravinnekuormituksen vähentämiseen, lisäämään vesiensuojelun merkityksen tiedostamista sekä aktivoimaan kansalaisia vapaaehtoiseen vesiensuojelutyöhön.

Hankealue

Kustavin Kaurissalossa sijaitseva Vesilinniemi on suojaisan merenlahden ympäröimä alue (kuva 1). Merenlahdesta on yhteys Nautionaukkoon Huhtluodon länsi- ja itäpuolella olevien salmien kautta. Salmet ovat kapeimmilta kohdiltaan alle 100 metriä leveitä. Lahden vesi vaihtuu näiden salmien kautta avoimempaan rannikkoalueeseen. Pohjoisessa sijaitsevalta valuma-alueelta merenlahteen tuleva vesi laskee pääasiassa Pleikilänviikkiin ja Kastinaukon pohjukkaan. Valumavedet tulevat valtaosin Paikilinaukon, Louknaistenaukon ja Myllylammen kautta. Valuma-alueella on kohtalaisesti metsä- ja suo-ojia. Aktiivisessa viljelykäytössä olevia peltoja valuma-alueella on vähän.
 
Vähittäinen rehevöityminen näkyy erityisesti Pleikilänviikin ja Kastinaukon lahdenperukoiden umpeenkasvuna. Paikalliset mökkiläiset ja asukkaat ovat perustaneet vuonna 2016 Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys ry:n ja haluavat parantaa lähivetensä tilaa.

Hankkeen tarkoitus ja tavoitteet

Lähtökohdat

Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys ry on vasta perustettu ja toiminnan suuntaamiseksi on tarkoituksenmukaista kartoittaa vesistön tilaa ja arvioida vesistöön kohdistuvien kuormituspaineiden tilanne.  Olemassa olevat tiedot alueen veden laadusta ja valuma-alueen maankäytön vaikutuksista vesistöön ovat hyvin vähäiset. Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys ry:n tavoitteena on selvittää mistä vesistöön tuleva kuormitus on peräisin ja arvioida kuormituksen suuruutta. Näin pyritään jo alusta asti kohdentamaan vesiensuojelutyö tärkeimmille alueille ja vaikuttavimpiin keinoihin.  

Tarkoitus

Hankkeessa tehdään valuma-aluekartoitus ja otetaan vesinäytteet merenlahdesta sekä Pleikilänviikkiin ja Kastinaukkoon laskevista uomista. Lisäksi tehdään valuma-alueen ja vesistön kunnostustarvearviointi. 

Vesilinniemen valuma-alueen pinta-ala on noin 14 km2. Valtaosin alue on metsää.  Peltoja on puolestaan melko vähän. Valuma-aluekartoituksessa selvitetään ojitustilannetta, arvioidaan uomien virtaamaa, arvioidaan uomaeroosion ja kiintoainekuormituksen riskikohteet. Valuma-aluekartoituksen pohjatiedoksi tehdään paikkatietoanalyysi maankäytön tilanteesta.

Vesilinniemen alueen vedenlaadusta ei ole tietoja ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertassa. Hankkeessa otetaan vesinäyte Kumpelinaukon tai Korsnaistenaukon syvänteestä. Vesinäytteen perusteella saadaan tietoa mm. ravinnemääristä ja happitilanteesta. Valuma-alueelta vesistöön tulevan kuormituksen arviointi on perusteltua, mutta luotettavan tuloksen saaminen on haasteellista. Voidaan kuitenkin olettaa, että suuruusluokasta saadaan suuntaa-antava arvio yksittäisten vesinäytteidenkin perusteella. Toisaalta on tarpeellista selvittää eri osa-alueilta tulevien kuormitusten suhteellisia osuuksia. Vedenlaatutiedot ovat tärkeitä myös mahdollisen jatkoseurannan ja kunnostusten vaikuttavuuden arvioinnin kannalta.

Vesinäytteenottoa varten perustetaan merialueelle 5 näytteenottopistettä, Paikilinaukkoon 1 näytteenottopiste sekä näytteenottopisteet Antholminojaan tien 1924 pohjoispuolelle ja Pleikilänviikkiin laskevan ojan varteen Kotilahden tilan kohdalle tien 1924 eteläpuolelle. Näytteenottopisteitä on yhteensä 8 (kuva 2). Merialueen ja Pleikilänviikin pisteiltä näytteet otetaan yhden kerran 15.7-15.8. välisenä aikana. Näytteenoton suorittaa akreditoitu näytteenottolaitos ja tulokset julkaistaan avoimena aineistona ympäristöhallinnon HERTTA-tietojärjestelmässä. Ojapisteistä otetaan näytteet keväällä tulva-aikaan maalis-huhtikuussa, 15.7.-15.8. näytekierroksella sekä syystulvan aikaan loka-marraskuussa. Kevät- ja syysnäytteet ottaa Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistyksen jäsen ja näytteet toimitetaan analysoitavaksi akreditoituun laboratorioon.  Näytteenottosuunnitelma on laadittu yhteistyössä V-S ELY:n asiantuntijan kanssa.
 
Kunnostustarvearvioinnin tarkoituksena on ensisijaisesti selvittää miltä alueilta merkittävin vesistökuormitus on peräisin ja millä keinoin kuormitusta olisi mahdollista vähentää. Valuma-aluekartoituksen perusteella tehdään ehdotus tärkeimmistä suojavyöhykealueista ja kosteikkopaikoista. Toisena tarkoituksena on selvittää vesialueiden kunnostusmahdollisuuksia vesistön tilan ja virkistyskäyttöarvon parantamiseksi. Kunnostustarvearviointia varten kerätään ranta-asukkailta tietoa ja näkemyksiä kunnostustarpeista. Maastokäyntien perusteella kartoitetaan alueen vesi- ja rantakasvillisuutta sekä linnuston kannalta tärkeitä alueita.

Toiminta-alueemme kiinteistöille tehdään vesiensuojeluyhdistyksen toimesta lyhyt kysely, jolla kerätään tietoa kiinteistöjen jätevesien käsittelystä, kotitalous- ja kuivakäymäläjätteen käsittelystä ja kompostoinnista sekä ranta-alueiden käytöstä (esim. nurmialueiden lannoitus, matonpesu). Tiedot kootaan yhteenvedoksi ja arvioidaan tulosten perusteella haja-asutuksen kuormituksen suuruutta ja tehdään toimenpide-ehdotukset vesiensuojelun parantamiskeinoista.

Hankkeen tarkoituksena on myös lisätä paikallista vesiensuojelutietoisuutta ja osallistaa ranta-asukkaita ja koululaisia omatoimiseen lähivesien tilan seurantaan. 

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on laatia kattava yleissuunnitelma Vesilinniemen alueen vesistön tilan ja vesiensuojelutason parantamiseksi. Suunnitelmassa esitettyjen konkreettisten toimenpide-ehdotusten perusteella Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys ry voi hakea rahoitusta toteutukseen ja/tai tehdä omaehtoista vesiensuojelutyötä toimenpiteiden toteutuksessa (esimerkiksi niittotalkoot). Hankkeessa kerätty (tutkimus)tieto palvelee jatkossa lisäsuunnitelmien ja seurannan tarpeita.
Hankkeen toisena – innovatiivisena tavoitteena on parantaa paikallista vesiensuojeluyhteistyötä ja lisätä alueellista verkostoitumista. Esimerkiksi Kustavin koulu/Taivassalon yläkoulu voisi alkaa tutkia merta yhteistyössä Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistyksen kanssa. Vesitutkimus niveltyy hyvin peruskoulun uuteen opetussuunnitelmaan, jossa korostetaan ilmiöopetusta ja oppiaineiden rajat ylittävää oppimista.  

Aikataulu

Maastotyöt ja veden laadun seuranta tehdään keväällä ja kesällä 2017. Tulosten analysointi ja hankkeen raportointi tehdään loppuvuodesta 2017 ja hanke päättyy joulukuussa 2017.  Toimenpiteitä jatketaan tietystä tämän jälkeen. Hankesuunnitelmaa, aikataulua sekä budjettia laadittaessa on saatu asiantuntija-apua Valonian vesiasiantuntijalta.

Budjetti

Maastotyöt
– valuma-aluekartoitukset
– luontokartoitukset
3 000 euroa
2 000 euroa
1 000 euroa
Tulosten analysointi ja raportointi2 500 euroa
Vedenlaadun seuranta2 000 euroa
Yleiskulut (materiaalit, postitus, puhelut)500 euroa
Yhteensä8 000 euroa

Toivomme, että hanke sopii rahastonne tarkoituksen toteuttamiseen ja saamme myönteisen rahoituspäätöksen.  Annamme mielellämme lisätietoja.

Kunnioittavasti

Vesilinniemen vesiensuojeluyhdistys ry
Jukka Ekuri
puheenjohtaja 2017